Yksi kukka hautajaisiin?

Suru kuuluu elämään niin kuin ilokin, kukaan ei säästy menetykseltä. Kukkaset ovat olleet kautta historian ihmisten tunteiden tulkkeina ja lohdun tuojina hetkinä, jolloin sanat eivät riitä. Nykyinen luterilainen hautaustapa Suomessa on kehittynyt 1500 – luvulta lähtien. Suomalaisessa hautajaiskulttuurissa omaiset kantavat itse surusidontatyöt arkulle toisin, kuin muualla maailmassa. Sidontatyöstä tulee näin paljon henkilökohtaisempi ja tärkeämpi osa viimeistä tervehdystä. Tätä korostavat vielä erityisesti muistosanat ja värssyt, joita usein halutaan lukea laskettaessa surusidontatyötä arkulle.

Surusidontatöihin liittyy paljon muutakin, kuin kauniit kukat ja kaunis sopiva ulkoasu. Kukkakaupoissakin on herätty kestävän kehityksen tuomaan ympäristöajatteluun ja toimintaan. Maatumattomat kukkasidontapohjat on korvattu vähitellen kompostoitavilla tuotteilla ja sidontatekniikoilla, joilla surusidontatöitä voi toteuttaa. Ammattitaitoinen henkilökunta pitää omaa osaamistaan ja tieto-taitoaan jatkuvasti yllä erilaisilla pitkä- ja lyhytkestoisilla koulutuksilla. Näin erikoiskaupat pystyvät vastaamaan kuluttajien toiveeseen laskea viimeinen tervehdyksensä myös sellaisena, joka ei kuormita luontoa, nyt eikä myöhemmin.Kukkasidontatyöt ja niiden vieminen hautajaisiin ovat suurimmalle osalle surevia tärkeä osa suremisen prosessia sekä lohdutus menetykseen. Miksi kukkasidontatöiden tuomista siunaustilaisuuteen  suoranaisesti kielletään ja paheksutaan kuitenkin joissakin seurakunnissa? Yhden kukan laskeminen hautajaisissa tai vaihtoehtoisesti ei lasketa lainkaan kukkia, tulisi olla jokaisen yksilön henkilökohtaisesti päätettävissä, ilman ohjailuja ja vihjailuja. Miksi jollakin ulkopuolisella taholla olisi oikeus määrätä mitä sureva ihminen saa laskea hautajaisissa arkulle?

 

Valkolilja keskusta lähi

Kukkakaupat ovat usein melko pieniä yrityksiä ja niissä tehdään käsityönä lähes kaikki kukkasidontatyöt ja niihin liittyvät työvaiheet. Näitä työvaiheita ei voi korvata millään koneilla eikä roboteilla. Elävän materiaalin työstäminen vaatii ammattitaitoa ja tietoa, joita opiskellaan useita vuosia alan oppilaitoksissa. Valitettavasti kukkakauppa-alallakin on monenkirjavia yrittäjiä, koska kuka tahansa ilman mitään koulutusta ja alan ammattitaitoa saa perustaa kukkakaupan. Kuluttajalla on varmasti joskus vaikeaa erottaa kuka todella on ammattitaitoinen ja mistä kukkakaupasta saa myös kestävän kehityksen ideologialla työstettyjä surusidontatöitä. Toivoisin kukkakaupoilta enemmän tiedottamista kuluttajille sekä seurakunnille tässä asiassa, sillä tiedän ympäristöajattelun olevan nykypäivää ammattikukkakaupoissa.

Surusidontatyöt ovat tärkeä tulonlähde kukkakaupoille. En haluaisi uskoa, että jotkut seurakunnat tahtoisivat lähteä ajamaan alas vanhaa ammattikuntaa Suomesta, mutta niin tulee käymään, jos tällainen meno jatkuu ja surevia omaisia johdatellaan kukakattomiin siunaustilaisuuksiin. Toivon oikeasti, että asioista voisi puhua kiihkottomasti ja rakentavasti niin, että tälle toiminnalle tulisi vihdoin piste ja surevat omaiset sekä hautajaisvieraat saisivat toimia, kuten heidän oma tahtonsa on ja viedä tai olla viemättä kukkia siunaustilaisuuteen.

Pääsin jo vuonna 2007 Tampereen Kirkkosanomissa kertomaan ympäristöystävällisistä vaihtoehdoista hautajaisiin yhdessä SHT- Tukun edustajien kanssa. Asia on edelleen ajankohtainen. Lehden kannessa on kädessäni täysin maatuva surukimppu, vaihtoehto surulaitteelle, joka sidotaan sienipohjaan. Valitettavasti lehden juttu ei ole enää luettavissa arkistosta, mutta viesti on se, että vaihtoehtoja löytyy maatumattomille tuotteille ja se vaihtoehto on ammattitaitoinen erikoiskukkakauppa, jossa tiedetään mitä tehdä ja myydä.

kirkkosanomat eutusivu

 

Seppeleet ja kranssit voidaan myös valmistaa täysin maatuvista materiaaleista sekä toteuttaa teknisesti tähän sopivaksi.

Seppele herkkä

 

Kesäinen kranssi on kaunis vaihtoehto surulaitteelle ja kukkien vesivarastona voi toimia vaikka rahkasammal.

Kranssi koulu

Tämä on ollut vaikea ja herkkä aihe käsitellä, mutta olen kuitenkin halunnut tuoda tämän esille, sillä pienet käsityöalat taistelevat jatkuvasti omasta elintilastaan. Jos suuret yritykset ja yhteisöt omalla toiminnallaan tekevät huomaamattamme  hallaa jollekin ammattikunnalle, on siihen puututtava. Toivon, että kirjoitukseni herättää keskustelua, tämähän on kuitenkin yhteinen asia.

 

Hyvää kevään alkua,
Katri

 

 

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Yksi kukka hautajaisiin?

  1. Katjak69

    Hyvä kirjoitus. Valitettavasti seurakunta neuvoo omaisille paljolti yhtä ruusua varsinkin polttohautauksessa. Se syö kukkakauppoja leipää 😕

    Tykkää

    1. Kiitos, uskomatonta, että näin voivat toimia. Ei syö ainoastaan kukkakauppojen leipää vaan myös välillisesti estää työllistämästä uusia työntekijöitä ja veronmaksajia yhteiskuntaan.

      Tykkää

  2. Itse en vie yhtä kukkaa enempää kenenkään hautajaisiin,haluan mieluimmin muistaa ystäviäni ja myös itseäni piristää kukilla,kun vielä niistä itse vielä nautimme!Sain juuri eilen äidiltäni ihanan synttärikimpun,kyllä ilahdutti mieltä!Hienoa ja arvokasta työtä floristit tekevät,arvostan!!Enkä myöskään halua yhtään minkäänlaista kukkaa kun itsestä aika jättää,olen sen myös lapsilleni ilmoittanut,kukkarahat voi säästää vaikka lapsen lapsen Jopoon!Tämä mun mielipide ja jokaisen mielipide yhtä oikea!

    Tykkää

    1. Kiitos Tuija kommentistasi. Tämä on juuri se asia mistä haluan lisää keskustelua, valinnanvapaus ja oikeus siihen, että kukaan ulkopuolinen ei määrää miten pitää toimia, jokaisella on oma tapansa käsitellä surua, kukkasilla tai ilman.

      Tykkää

  3. Sirkka-Liisa Poutiainen

    Minkun kantani on ollut koko ikäni että kukkia pitää viedä ihmisille silloin kun he ovat elossa,eikä vasta sitten kun he ovat pois.Käytän paljon kivijalka kukkakaupan palveluja, markettien kukkien sijaan koska arvostan kädentaitoa ja laadukkaita ja hoidettuja kukkia.Ostan kukkia itselleni joka viikko.Kunnioitan myös vainajan tahtoa,esim.äitini oli toivonut saattoväeltä yhtä kukkaa kukkalaiteiden sijaan,osa toi yhden kukan,osa kukkalaiteen,mutta olen ymmärtänyt että vainajan taahtoa olisi suotavaa kunnioittaa.Itsekkin olen toivonut että yhtään kukkaa ei minunlle tuotais hautajaisiin,ainoastaan arkunkannelle joko havuja jos talvi tai muratti jos kesä.Ymmärettäväähän on pienyrittäjien huoli yritystoiminnan hiipumisesta,mutta suurin syy taitaa olla kuitenkin nämä marketeissa alihintaan myytävät kukat kukkakauppjen ”kuolemaan”,no eikös naimisiin vielä ihmiset mene johon kukkakaupat tekevät kimppuja ja muitakin kukkia varmaan tilataan.

    Tykkää

    1. Hei Sirkka, kiitos kommentistasi.
      Olen täysin samaa mieltä siitä, että ihmisten tulee muistaa toisiaan, elämän aikana ei ainoastaan kuoleman kohdatessa.
      Jo vuosikymmeniä on ollut siunaustilaisuuksia, joihin on viety yksi kukka tai joskus ei lainkaan kukkia. Tapaukset ovat erilaisia ja syyt samoin, mutta näin on toimittu ja tämä on täysin ok.
      Se mistä tässä kirjoitan on se, että jotkut seurakunnat kieltävät kukkien ja kukkasidontatöiden viemisen siunaustilaisuuten niiltä, jotka haluaisivat laskea kukkatervehdyksen. Minusta yhtä lailla kaikilla on oikeus viedä kukkia tai olla viemättä niitä, mutta ei kenenkään ulkopuolisen määräyksestä. Ihmiset kokevat surua ja käsittelevät sitä eri tavalla. Jollekin kukka on lohdutus menetykseen jollekin kenties elävänä materiaalina symboli elämän jatkumisesta ja tämän vuoksi se halutaan nähdä siunaustilaisuudessa.
      Kaupankäynti on muuttunut koko Suomessa ja muuttuu jatkuvasti, on kukkakauppoja, jotka kärsivät markettien kukkamyynnistä ja sitten on nitä kauppoja, jotka eivät siitä kärsi. Marketit ovat tulleet jäädäkseen ja se on ollut tiedossa jo pitkän aikaa, erikoiskaupat ovat osanneet varautua siihen. Minusta se mihin ei ole osattu niinkään varautua on se, että joku alkaa kieltämään kukkien käyttöä sellaisessa paikassa, missä niitä on perinteisesti käytetty.
      Synkästä aiheesta huolimatta,
      hyvää kevättä sinulle!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s