Vielä Kukkasidonnan SM-tunnelmia

Kukkasidonnan Suomen mestaruuskilpailut täyttivät tänä vuonna 50- vuotta. Minulla oli kunnia toimia nyt keväällä Tampereen Supermessujen yhteydessä järjestetyissä juhlakilpailuissa kilpailunjohtajana. Tällaista kilpailuahan ei järjestetä yksin vaan mahtavan tiimin kanssa, johon voi luottaa ja tietää, että asiat hoidetaan. Projekti sujui hyvin ja tässä blogikirjoituksessani kerron hieman tunnelmia kilpailuiden järjestäjän näkökulmasta. Laitan tähän videoklipin, jossa esittelen uuden Suomen mestarin Heli Haapatalon kilpailutöitä ja kerron kilpailusta.
Tapahtuman suunnitteleminen aloitettiin jo yli vuosi sitten, yhdessä Tampereen Messujen kanssa. Suomen Kukkakauppiasliitto Hämeen Piiri ry päätti ottaa kilpailut vastuulleen ja alueelleen järjestettäväksi. Vuoden aikana kului satoja suunnittelutunteja kilpailutoimikunnan kanssa, tapaamisia, sähköposti- ja facetimekokouksia, sponsorineuvotteluja ja iloja sekä pettymyksiä. Saimme vuoden 2015 loppupuolella ennalta valmisteltavan työn, kevätpuu tehtävänannon julkaisukuntoon. Määritelmä ja kutsu kilpailuun julkaistiin alamme Floristi-lehdessä sekä verkossa marraskuun puolessa välissä. Kilpailijoita ilmoittautui lopulta 13 kilpailemaan Kukkasidonnan Suomen mestaruudesta Tampereelle. Alla kuvia tapahtumasta Pirjo Prunnila-Viljanmaan ikuistamina.
IMG_0375

Hopeamitalisti Lila Hagmanin näkemys kevätpuusta.

 

IMG_0371

Kukkasidonnan Suomen mestarin Heli Haapatalon kevätpuu.

 

IMG_0381

Pronssimitalisti Katja Nurmisen kevätpuu.

 

IMG_0372

Kaunis luonnollinen näkemys kevätpuusta, Visa Martiskaisen käsialaa.

 

IMG_0373

Taru Kaukosen toteuttama kevätpuu.

 

IMG_0380

Mari Ruohosen kevätpuu.

 

IMG_0386

Terhi Hällströmin kevätpuu.

 

IMG_0391

Josefiina Kiveron kevätpuu.

 

IMG_0376

Petra Tapanilan toteuttama herkkä kevätpuu.

Kilpailijat harjoittelivat ja hioivat omia kevätpuitaan useita kuukausia ennen kilpailua. Samaan aikaan kilpailutoimikunta teki taustatöitä ja suunnittelimme mm. kilpailun yllätystyöt sekä materiaalit niihin. Tämä ei ollutkaan helppo homma, sillä kaikilla kilpailijoilla tuli olla täysin samanlaiset materiaalit käytössään ja vaihtoehtojakin tuli olla, että sidontatöistä saisi mahdollisimman monipuolisia toteutuksia. Semifinaalipäivän ensimmäinen yllätystyö oli sidottu työ annettuun astiaan, jossa lähtökohtana olivat yhteistyökumppanimme upeat lasimaljakot ja upeat kukka sekä – kasvilahjoitukset sponsoreiltamme. Työ tuli asettaa mustalle sohvapöydälle.

IMG_0668

Josefiina Kiveron kaunis näkemys yllätystyöstä.

Perjantai-iltana 15.4.2016 julkistettiin 7 finalistin joukko, jotka jatkoivat kilpailua seuraavaan päivään. Finaalipäivän ensimmäinen työ oli kukkalaukku puutarhajuhliin. Blogikirjoitukseni artikkelikuvana on ansaitusti Suomen mestarin Heli Haapatalon toteuttama eteerisen kevyt kaunis työ, joka minusta sopisi vaikka kevätmorsiamelle. Työ oli kilpailun paras kukkalaukku.
IMG_1422

Lila Hagmanin kukkalaukku puutarhajuhliin.

 

IMG_1404

Mari Ruohosen kukkalaukku puutarhajuhliin.

 

IMG_1436

Terhi Hällstömin kukkalaukku puutarhajuhliin.

 

IMG_1442

Josefina Kiveron kukkalaukku puutarhajuhliin.

 

IMG_1462

Katja Nurmisen kukkalaukku puutarhajuhliin.

 

IMG_1406

Petra Tapanilan kukkalaukku puutarhajuhliin.

Ammattikilpailuissa, kukkasidontatöitä arvioivat ammattituomarit. Tuomarit ovat koulutettuja tehtäväänsä ja he ovat suorittaneet tiukan tuomarikokeen, joka pitää läpäistä. Kukkasidontatöistä arvioidaan: väri, kokonaisvaikutus, idea ja tekniikka. Osa-alueet pitävät sisällään paljon pieniä kohteita, jotka kaikki käydään läpi tuomaroinnissa. Työt pisteytetään ja näin ne saavat paremmuusjärjestyksen. Tuomarit eivät tiedä kenen työtä arvioivat, joten ns. pärstäkertoimella ei ole vaikutusta. Suomen mestaruuskilpailuissa on kolmesta tuomarista aina yksi ulkomaalainen. Tänä vuonna ulkomaan vahvistus saapui Saksasta.

Finaalin viimeinen yllätystyö oli kasvi-istutus terassin avajaisiin.
Työhön oli käytettävissä upeita leikkokukkia ja ihania kotimaisia yrttejä sekä ruukkukukkia ja kasveja. Jokaisella kilpailijalla oli samanlainen valkoinen laatikko käytössä istutusta varten ja laatikkoa sai muokata.

IMG_1497

Heli Haapatalon kasvi-istutus terassin avajaisiin.

IMG_1504

Lila Hagmanin työ.

IMG_1520

Katja Nurmisen työ.

IMG_1526(1)

Lähikuva Katja Nurmisen kasvi-istutuksesta terassin avajaisiin.

Lauantai-iltana 16.4.2016 palkittiin voittajat. Tätä ennen olimme kilpailujen päättymisen jälkeen, kilpailutoimikunnan ja talkoolaisten kanssa hoitaneet diplomit kuntoon sekä käyneet koristelemassa iltajuhlapaikan, Tampereen Kauppahallin. Ihan kauheasti meille ei jäänyt aikaa tuunata omaa olemustamme, mutta onneksi valaistus oli hämärä ja ympärillä kauniita kukkia sekä mestaruuspokaaleita ja palkintoja, niin kukaan ei kiinnittänyt tähän huomioita.

Kilpailun järjestäminen oli mukava kokemus ja ennen kaikkea tiimityötä. Koko kilpailun ajan meillä oli talkoissa aivan huikeita tyyppejä, jotka tulivat paikalle silloin, kun pyydettiin, vaikka aamu olisikin ollut aikainen ja päivän tiesi päättyvän myöhään.
Kiitos kilpailijat upeista töistänne ja kiitos assistentit.
Kiitos, kollegat kilpailutoimikunnasta Elise ja Maija- mahtityypit!
Kiitos, SKKL Hämeen Piirin uusi puheenjohtaja Marianne, kiitos Keski- Suomen Piirin puheenjohtaja Taina! Kiitos Saija, Katriina, Päivi, Tuula! Kiitos ammattitaitoinen valokuvaajamme Pirjo!  Kiitos Tampereen Huiskulan väki tuestanne ja joustavasta toiminnastanne! Kiitos Tampereen Messujen mahtava henkilökunta! Kiitos ihana aviomieheni, luotettava ja auttavainen joka paikassa! Kiitos kaikille tuestanne ja avustanne!

Toivottavasti edellä olevat kuvat viestittävät teille jotakin, mitä huikean kaunista saimme nähdä huhtikuun puolessa välissä Tampereen Puutarhamessuilla. Lisää kuvia löytyy Suomen Kukkakauppiasliiton facebook sivuilta, jos kiinnostus heräsi. Tässä linkki kilpailijaesittelyyn, jossa kaikki kilpailijat!

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa kevättä!

t. Katri

 Kiitos tapahtuman kaikille yhteistyökumppaneille!

Sponsorit 2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Ystävällisesti kukkia joka päivä

Suomessa on vietetty ystävänpäivää 1980- luvun lopulta saakka. Meillä Valentinen päivää vietetään kaikkien ystävien kesken ei ainoastaan rakastavaisten, kuten sitä useassa maassa vietetään. Ystäviä muistetaan mm. korteilla, suklaasydämillä ja tietenkin kauniilla sidotuilla kukkakimpuilla ja yleensäkin kukkasilla. Hauskasti voisi todeta, että ei meillä turhan paljoa ole näitä juhlanaiheita, että otetaan ilo irti tästä hyvästä positiivisesta juhlasta.

Kävin tuossa viikko sitten vierailemassa Tampereen Huiskulan kukkatukussa ja tein siellä  sidontatöitä, joita oli kuvaamassa Pirjo Prunnila- Viljanmaa. Päivän aikana toteutin perusmyyntitöitä, joita voi ostaa jokaisesta ammattikukkakaupasta.Työstämieni töiden kuvia tulee tähän juttuun ja osa seuraavaan julkaisuun.Tässä paketissa tulen esittelemään  hauskan DIY- idean, eli kuinka nopeasti voi itsekin tuunata vaikka teräslautaselle kukka-asetelman. Kukkakaupasta saa ostaa materiaalit tai sitten viedä lautasen kukkakauppaan ja tilata työn valmiina.

Minusta kukkakimppu on parhaimmillaan silloin, kun siinä on käytetty monipuolisia materiaaleja. Kimpun kukkasissa pitää olla mm. erilaisia pintatekstuureja, kokoeroja, kasvutapoja, että työ näyttää mielenkiintoiselta. Kuvan työssä alla on kerrottua – ja ranskalaista tulppaania, Nerineä, jaloleinikkiä, hyasinttia kokonaisena pohjalla sipulin kanssa, lumipalloheittä ja laakeriheittä. Ihanalta tuoksuva jasmiiniköynnös tuo keveyttä työhön. Kimppu on sidottu teknisesti niin, että sen voi asettaa tällaiselle lasilautaselle, josta se imee tarvitsemansa veden.

 

Kimppu rautis lautanen parempi Pirjo kuvaaja

 

Tässä alla lähikuva kimpusta, siitä erottaa keskeltä hyasintin sipulit ja kukat.
Hyasintit avautuvat hyvin keskelle kimppua ja tuovat työhön avautuessaan lisää ihanaa pinkkiä väriä, puhumattakaan huikeasta tuoksusta.

Rautiskimppu maljakossa läheltä Kuvaaja Pirjo PV

Korkeaan maljakkoon soveltuva hieman toiselle puolelle laskeutuva kukkakimppu tuo mukavasti kevään odotusta. Ranskalaiset pitkät tulppaanit kaareutuvat kauniisti ja lumipalloheisi toistaa ihanan kevyesti rentoa liikettä toiselle puolelle. Pajunkissat näyttävät taas niin kauniilta pitkästä aikaa ja tuovat uskoa siihen, että kevät on juuri oven takana.

Ranskalainen vino Huiskulasatoa

Tee se itse asetelma kotiin!

Materiaalilista: Pajuja 7kpl, papukaijatulppaaneja 5 kpl, orkidean kukkia 3 kpl, lehdenpala sateenvarjosaniaista, 2 lehdenpalaa papinkauran lehteä. Ohutta metallilankaa, pala napakkaa teippiä, teräslautanen ja kylmää vettä.

Materiaalimallit työhön teräslautanen, tulppaani, kissat

 

Ohje: kokoa metallilangasta löysä mytty lautaselle. Pujota pajut siihen. Pajut eivät mene veteen vaan lautasen yli molemmille puolille. Kiinnitä metallilankamyttyä teipillä lautasen pohjaan ainakin kahdesta kohtaa. Lisää kylmä vesi. Pujota papinkauran lehdet, niin, että menevät veteen. Pujottele papukaijatulppaanit pajujen väleistä veteen. Hyödynnä pajuja tukena tulppaaneille, että pysyvät paikoillaan.
Asettele orkidean kukat työn päälle, kaksi keskelle työtä ja yksi kauemmas toiseen reunaan. Orkidean kukkiin voi suihkuttaa kevyesti vaikka hieman hiuslakkaa, että kestävät. Aseta sateenvarjosaniaisen osa työhön.Muista lisätä vettä päivittäin.

Lisäksi runsaasti iloista mieltä!

Katri sitoo mallia papukaijoista

Tässä lopputulos! Tulppaanit kestivät kotonani lämpimässä viikon, lisäsin vain vettä päivittäin.

Valmis DIY

Sipulikukat kestävät ilman multaa ja kasvualustaa loistavasti. Kaikki energia tulee sipulista samoin kosteus. Jos huoneilma on kovin lämmin, vettä voi antaa lisää vaikka suihkuttamalla kasveja päivittäin. Hyasintit kestävät kylmää ja oikeastaan pitävät siitä, sillä viileä ilma lisää sipulikukkien kestävyyttä. Jos kotonasi on juuri nyt kaunis kimppu vaikka tulppaania, hyasinttia tai jotakin muuta sipulikukkaa, laita kukat yöksi kylmään. Näin ne kestävät lähes viikon pidempään, kuin ilman tätä toimenpidettä. Tässä alla hieman hassuttelua kukkasilla, mukavaa puuhaa vaikka lasten kanssa. Kuvassa hauskat hyasintit kirmaavat kaulat kaarella hangessa kohti kevättä.

Hulvattomat hyasintit

Kiitos Tampereen Huiskulalle kukkasista, minä tein työn osuuden.

 

Ihanaa ystävänpäivää lukijat!

T. Katri

Kukkaterveiset Saksasta

Kukkakauppa-alan suurimmat ammattimessut järjestettiin viime viikolla Saksan Essenissä. Palauduin lauantai-iltana kotiin tuliaisina valtava määrä kuvia ja ennen kaikkea uusia ideoita.  Matkan anti oli todella hyvä ja taas kahden vuoden tauon jälkeen messutkin näyttäytyivät uudistuneena.
Saksa on aina ollut yksi kukka-alan kärkimaista ja keskeisen sijaintinsa vuoksi sinne rantautuu paljon uutta niin ympärillä sijaitsevista maista, kuin kauempaakin Euroopan ulkopuolelta. Kasvien ja muiden tuotteiden kuljetusmatkat ovat huomattavasti lyhyemmät Euroopan keskellä, kuin meillä täällä Pohjolassa ja se usein selittääkin osaltaan mm. niiden hinnan muodostumisen täällä Suomessa.
Saksassa on monia kauniita kukkakauppoja ja niissä myynnissä hienoja sekä viimeisteltyjä tuotteita. Kukkakaupat ovat elämyksiä kaikille aisteille ja palvelu tuntuu toimivan. Kukkia ei aina tarvitse olla valtava määrä yhdessä, että ne näyttäisivät hyvältä. Miten ne on sijoitettu myymälään ja miten ne on valaistu tekee jo paljon asiaa. Erikoiskaupoissa on myös kasveista ja kukkasista valmiita ideoita, joista asiakkaan on helppo valita nopeasti mieleisensä.
Alla olevassa kuvassa on kapeaan maljakkoon asetettu yksi kaunis liljan oksa ja leikkotulilatva sekä flamingonkukka. Maljakot ovat kukkasilla täytettynä ja ovat valmiita ostettavaksi kotiin, työpaikalle tai kylään. Kukkakauppa sijaitsi Essenissä rautatieasemalla.

Liljaesillepano Dusseldorf kukkakauppa

Tulilatvojen sukuun kuuluva ihastuttava kelloitulehti oli messuilla sekä useassa kukkakaupassa saavuttanut katseenvangitsijan aseman. Kasvit ovat erittäin helppohoitoisia ja kestäviä sekä tietysti kauniisiin ruukkuihin istutettuna näyttävät todella tyylikkäiltä. Kuvan kolme kasvia muodostavat hienon ryhmän, mutta toimivat yksinäänkin upeana sisustuselementtinä kotona tai työpaikalla. Kuva Essenin kukkakaupasta.

Kalanchoe esillepano kukkakauppa

Näin kevättä odottaessa tekee mieli ostaa leikkotulppaaneja omaan maljakkoon.  Tulppaaneja voi myydä kukkakaupassa myös kuivana, mutta ne pitää kotona imeyttää tiukassa paperissa tai muovikääreessä ennen, kuin laittaa ne maljakkoon. Tulppaanit imevät itsensä nestejännitykseen muutamassa minuutissa. Pieni pala veitsellä nipun varsista pois ja kylmään vähäiseen veteen imeytymään suorassa. Tämän jälkeen ovat käyttökelpoisia.

Tulppaanien hinnat muodostuvat sipulin hinnan mukaan. On olemassa ns. halpoja lajikkeita, joiden sipulin ja kukan koko ei aina välttämättä ole samaa luokkaa, kuin kanssasisarensa. Ranskalaiset tulppaanit, papukaijatulppaanit, kerrotut ja monet muut erikoislajikkeet komeilevat upeilla isoilla kukilla sekä jämäköillä varsilla ja ovat paremmin kestäviä, kuin perusnipputulppaanit. Hinta yksittäisellä tulppaanilla on korkeampi, mutta erikoislajikkeita ei tarvitse olla montaakaan maljakossa, että näyttävät hyvältä. Saksalaisessa kukkakaupassa oli hauskasti laitettu perus-tulppaaniniput kuivana esille kaupan eteen

Tulppaanipuntit myynnissä

Kerrottu vaaleanpunainen tulppaani.

tulppaani kerrottu
Kuva Lepolan Puutarha

 

Kuvassa IPM messuilta kaunis kukka-asetelma vaikka pöytäkoristeeksi kotiin tai yrityksen vastaanottotilaan. Wanda orkideat (keltainen kukka keskellä) ovat kestäviä leikkokukkia ja niistä löytyy valtava määrä värejä sekä useita yksittäisen kukan kokovaihtoehtoja.

Asetelma Essen

Suurta suosikkiani jouluruusua myydään tällä hetkellä lehdellisenä. Kasvi on saanut ympärilleen hauskasti puunkuorta ja villanarua. Sitä voi pitää kotona sisällä, hoitaa tässä muodossa ja pakkasten mentyä istuttaa vaikka pihaan, se talvehtii ja kukkii ensi keväänä uudelleen.

Jouluruusu kepit essen

Saksassa oli pajunkissat jo pörhöllään. Kimpussa on mukana ranskalaisia tulppaaneja tuomassa lisää kevään tuntua. Ihana ja kestävä kukkakimppu sopii vaikka noutopöytään koristeeksi.

Kissat ja ranskis essen

Persikan sävyiset unikot kuuluvat kevääseen. Meille Suomeen ne tulevat usein Italiasta.
Kukkakimpussa on mukana paljon keväisiä elementtejä mm. lumipalloheittä, kerrottua pitkävartista tulppaania sekä Sandersonia nimistä hentoa kellomaista kasvia. Kukat ovat sidottu ilmavasti kasveja kunnioittaen ja niin, että kukkakimppu näyttää luonnolliselta, mutta on silti täysin suunnitelmallisesti toteutettu ammattilaisen toimesta. Kimppu seisoo omilla varsillaan matalassa astiassa, mutta sopisi myös hyvin lasiseen läpinäkyvään pyöreään maljakkoon.

Kimppu kerrottu ranskis ja unikko essen

Minikasveja oli edelleen paljon messuilla myynnissä, eli niiden voittokulku tuntuu vain jatkuvan. Tässä on hyvä idea miniperhoskämmekän käytöstä. Makeita lasipalloja, jotka roikkuivat ilmassa ja niiden sisässä oli istutettuna aina pieni perhoskämmekkä. Uudenlainen lähestymistapa vanhalle amppeliajattelulle. Sopii myös pieniin tiloihin ja sinne, missä ei ole ikkunalautoja.

Miniorkidea roikkuva essen

Ammattilaismessut olivat näyttämönä myös useille uusille ruusulajikkeille. Tässä alla aivan mielettömän tuoksuinen ruusu, jolle menetin sydämeni. Kukka muistuttaa pionia, mutta on todellakin ruusu. Lajikkeen nimi on `Meivildo` ja kuuluu ns. teeruusuihin. Harmi, että tuoksua ei voi välittää kuvan kautta.

Tuoksuva ruusu essen

Puolessa välissä kuukautta juhlimme jälleen ystävänpäivää. Kukka on mitä ihanin lahja antaa ja saada, kaunis sidottu kukkakimppu on paras lahja kenelle vain.

Iloista helmikuun alkua!
t. Katri